Koirahieronta

Mitä koirahieronta on ja miksi koiraa hierotaan?

Omasta mielestäni koirahieronnasta kertoo parhaiten ajatus siitä, että koirahieronta on vastaavaa käsittelyä kuin ihmishierontakin. Koiran ja ihmisen väliltä löytyy tietysti anatomisia eroja, mutta pääpiirteissään lihaksen rakentuvat ja toimivat molemmilla samalla tavalla. Koirahieronnalla pyritäänkin siis helpottamaan samoja vaivoja ja saamaan aikaan samanlaisia vaikutuksia kuin ihmistäkin hierottaessa. Hieronta vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, jolloin se auttaa poistamaan lihaksista kertyneitä kuona-aineita sekä palauttaa lihaspituutta. Tämä kaikki hoitaa jo syntyneitä kireyksiä sekä ennaltaehkäisee syntyviä vammoja ja kiputiloja. 

Milloin koiraa tulisi hieroa?

Pääpiirteissään voidaan nähdä, että lähes kaikki perusterveet koirat hyötyvät hieronnasta. Usein ajatellaan, että vain ikääntyneet tai aktiivisesti harrastavat koirat tarvitsisivat hierontaa, mutta myös monet muut tilanteet luovat koiralle hieronnan tarvetta. Varsinaisen lihashuollon lisäksi hieronnalla on myös psyykkisiä, hyvää oloa aiheuttavia vaikutuksia ja tämän vuoksi hieronta sopiikin hyvin myös esimerkiksi pelokkaille koirille. Osa koirista saa avun jo ensimmäisellä kerralla eikä tarvitse jatkokäyntejä, osan kanssa taas hieronta on hyvä uusia sarjoittain pahimpien tiukkuuksien avaamiseksi. Osalle puolestaan hieronta kuuluu elämään säännöllisenä ylläpitohoitona, esimerkiksi kerran kuukaudessa tai kahdessa. Tarve ja hierontarytmi määritellään aina koirakohtaisesti hieronnan yhteydessä, jotta hieronnasta saataisiin mahdollisimman hyvä hyöty.  

Erityistä hieronnan tarvetta koiralle muodostavat rakenteelliset haasteet (muun muassa nivelrikko, spondyloosi, löysät nivelet), ikääntyminen, aktiivinen ja kuormittava harrastuslaji, stressiherkkyys sekä vammasta tai lääketieteellisestä operaatiosta toipuminen.  

Myös seniori-ikäisiä koiria voidaan hieroa, mutta varsinkin ikääntyneiden yksilöiden kanssa on hyvä aloittaa hieronta rauhallisesti koiraa kuulostellen, esimerkiksi puolen tunnin hieronnoilla. 

Milloin koiraa ei voida hieroa? 

Välillä hieronta on parempi jättää kokonaan väliin tai siirtää sitä myöhemmälle. Tällaisia tilanteita ovat akuuttivaiheessa olevat traumat (murtumat, avohaavat, tuoreet lihasvammat), tulehdukset, pahanlaatuiset kasvaimet sekä keskushermostoperäiset (aivot/selkäydin) ja sydänsairaudet. Varsinkin jälkimmäisten kanssa tulee aina kysyä eläinlääkärin mielipidettä hieronnasta. 

Narttukoiralla on myös parempi jättää hieronta juoksujen tai valeraskauden aikana väliin. Myös rokotusten ja iholle laitettavien lääkehoitojen jälkeen on hyvä pitää pieni tauko ennen hierontaa.

Jos hieronnan sopivuus mietityttää, älä epäröi ottaa yhteyttä ja kysyä asiasta koirahierojaltasi. Lisäksi on hyvä konsultoida koiraa hoitanutta eläinlääkäriä ja kysyä hänen mielipidettään hieronnasta.


Ohjeita hierontaan saapuvalle

  • koiralle ei tulisi antaa ruokaa noin 2h ennen eikä 1h jälkeen hieronnan (täysi vatsa voi aiheuttaa pahoinvointia hieronnan aikana) 
  • kevyt ulkoilutus (tarpeiden teko) riittää ennen hierontaa 
  • edellisistä rokotuksista tulisi olla vähintään 1 oireeton viikko aikaa 
  •  valeluliuosten (ns. punkkiliuosten) laitosta tulisi olla vähintään 3vrk aikaa 
  • juoksuista tai valeraskausoireista narttua ei ole hyväksi hieroa akuutissa vaiheessa 
  • koiralle voi varata mukaan oman viltin tukemaan rentoutumista 
  • parhaiten hieronta saadaan suoritettua, kun koira makaa rennosti kyljellään. Hieronta suoritetaan kuitenkin aina koiran ehdoilla ja myös esimerkiksi istuvaa koiraa voidaan hieroa 
  • omistaja on lähtökohtaisesti paikalla koko hieronnan ajan, jotta koira olisi mahdollisimman rentona. Tarvittaessa tästä voidaan myös poiketa hierojan kanssa erikseen sovittaessa 
  • koiran edelliset hoitokertomukset (fyssarit, hieroja, eläinlääkäri) voi varata mukaan/lähettää etukäteen sähköpostitse tukemaan hierontaa. Käydään näitä myös läpi suullisesti jutellen hieronnan aikana 
  • maksutapoina kortti, käteinen, mobilepay ja tilimaksut. Kuitti on saatavilla sähköisessä muodossa 
  • peruutathan varatun ajan mahdollisimman pian, jos et pääse käyttämään sitä. Peruuttamattomasta ajasta veloitetaan 10 euron korvausmaksu sekä kotikäynneissä lisäksi mahdollinen kilometrikorvaus 
  • korona-aikana käytämme maskeja omistajan niin halutessa, lähtökohtaisesti maskipakkoa ei kuitenkaan ole. Pyydän, että omistaja saapuu paikalle vain täysin terveenä ja tarvittaessa peruuttaa ajan lyhyelläkin varoitusajalla.